Muodonmuutoksia, solariumia…
Maanantaina 28. marraskuuta 2011Heippa! Sniff, toiseksi viimeinen BB-maanantai starttasi tänään ja tämäkin on jo pian kääntynyt toiseksi viimeiseksi tiistaiksi! KÄÄK! Minne se kolme kuukautta on oikein hurahtanut? Normaalisti Big Brother on loppunut siihen missä kohtaa syksy vaihtuu talveksi ja nyt tuntuu ihan hassulta laitella kotiin joulua ja samalla seurailla Big Brotheria
Onneksi asukkaat pääsevät jouluksi kotiin!
Olen tänään normiaskareiden lomassa miettinyt, että mitenhän asukkaat reagoivat tuleviin uutisiin: heillä onkin ”armon aikaa” värikkäässä Big Brother-talossa vielä yhden extra viikon ajan?! Seurasin sitten tässä illalla Big Brother Extraa, jossa asia kerrottiin ja reaktiot olivat………….”ei” ja sitten kaikki, jotka saivat kuulla tämän salaisuuden, olivat hiljaa. Hmm. Are you kidding me?!
Helppohan se on täältä kotikatsomosta käsin veikkailla mahdollisia omia tuntoja jos itse olisin pötkötellyt siellä asuntovaunussa. Mutta veikkaan silti, että olisin ollut aikas paljon iloisemmissa fiilareissa! En ole vielä ehtinyt katsomaan 24/7:sta heidän mahdollisista jälkireaktioista – voihan nuo olla nyt jo vähän onnellisempia tästä upeasta mahdollisuudesta!
Mutta mitä luulette, riittääkö Big Brotherissa puhtia vielä kahdeksi viikoksi, vai olisiko ollut parempi sammuttaa kamerat jo tulevana sunnuntaina? Minä en ihan tältä istumalta jaksa uskoa, että seuraavat kaksi viikkoa olisi mitään timantin kovaa kamaa, mutta toivottavasti Isoveli yllättää (ainakin) minut! Mutta silti minusta on ihanaa, että me saadaan vielä seurailla asukkaiden elämään parin viikon ajan! Ja mukavaa, kun talossa on vähän enemmän väkeäkin, eikä vain neljää tai kolmea tyyppiä palloilemassa keskenään. Kunpa sunnuntaina ei äänestettäisi enää ketään pois. Sanonta ”The more, the merrier” pätee monessa paikassa, myös Big Brother-talossa.
Tällä kaudella on ollut hirvittävän paljon salaisuuksia ja kyllä on aikamoiset koettelemukset langenneet asukkaiden kohdalle. On koeteltu Annikan hermoja antamalla Mikaelille salatehtävä ottaa pesäeroa sydänkäpyseensä, on koeteltu Terhi-parkaa tupakoimattomuudella. Ja toisille asukkaille on koko Big Brother-talossa asuminen yksi suuri koettelemus. Kuten Tanjalle
Niin täytyy kyllä vastapainoksi sanoa, että kyllä Isoveli on ollut tällä kaudella sangen kilttikin.
Minusta on aivan ihanaa, että asukkaita on hemmoteltu edellisiin kausiin verraten suorastaan ruhtinaallisesti!

Talossa on tehty muodonmuutoksia parikin kertaa. Toiset asukkaat ovat ottaneet rohkeampia riskejä ja toiset ovat ottaneet hillitymmin.

Ja niin sitä ihminen toivoo nahkastaan tummempaa ja hampaisiin valkoisuutta, mutta ”luonnostaan” asiat tuntuu aina menevän ihan päinvastoin: nahka vaalenee ja hampaat senkun tummenee
Joten oli aivan mahtava ylläri, että asukkaat pääsivät ruskistamaan ihoaan solariumissa. Ja onhan se totta. Perus-valkoinen-suomi-iho on niin masentavan kalpea eikä sovi kellekään, joten kun meillä Suomessa on pimeää 9kk vuodesta, on solarium ihan järjettömän hyvä keksintö!

Ja tosiaan, kun ei sen pepsodent-hymyn ylläpitäminen oikein kahvin, tupakan tai vinkkujenkaan voimin onnistu, on onni että hampaiden valkaisu on keksitty! Onnekas Netta sai valkoisemmat hampaat vieläpä Big Brother-talossa!
Minä olen itse asiassa jo tottunut ajatukseen, että tulen elämään elämäni kalvakalla naamalla, mutta hampaat haluaisin joskus valkaista vuosi(satoj)en aikana syntyneistä tummentumista. Olen nimittäin Big Brotherin ohella myös aikamoinen kahviaddikti! Olen vain kuullut kivuliaita kertomuksia valkaisun kauhuista ja se on muodostunut aikamoiseksi henkiseksi esteeksi. Tiedän, tiedän: naisten tulee kärsiä ulkonäkönsä eteen, mutta hei – jotain rajaa
Oli siis tosi kiva nähdä, miten operaatio sujui käytännössä. Suurin kysymys lieneekin se, että kuinka selviän valkaisun jälkeen pari päivää kahveitta? Nukun pari päivää putkeen ehkä? Olen jo uskaltautunut surffailemaan hampaiden valkaisuja tarjoavien paikkojen nettisivuja ja jospa ensi vuonna minunkin hymyni olisi vähän eri tavalla säteilevämpi?
Oletteko te muut olleet tyytyväisiä siihen, miten asukkaita on tällä kaudella hemmoteltu? Vai millaista hemmottelua he olisivat vielä ansainneet? Vai olisiko nämäkin ”herkut” pitäneet jättää väliin? Minä olisin kaivannut asukkaille hemmotelulistaa, mistä olisi itse voinut omat hoitonsa valita. Vaikka jonkun päivätehtävän oheen, voittaja saa valita: vahaus, kuorinta, hieronta, akupunktio, hampaiden valkaisu, rakennekynnet tms. Ehkä ensi kaudella sitten?
Sateisin syysterkuin, Sari










