Lähdin tähän kauteen vähän varauksella. Kävi monesti mielessä, että onko tämä formaatti jo loppuun kulutettu ja onko kaikki jo nähty, niin kuin ensimmäisessä bloggauksessani mietin. Ajellessani kotiin elokuisena loppukesän iltana Kick Off- lähetyksen jälkeen mietin asukasvalintoja: Vaikuttaapa hyvältä! Erilaisia, eri elämäntilanteissa olevia, tavallisia ihmisiä. Olen ihmisenä hyvinkin helposti innostuvaa sorttia ja olinkin ensimmäisten tuntien jälkeen heittänyt epäilykseni jo roskakoriin. Olin taas täysillä mukana, hups!
Jo alkukaudesta pystyi huomaamaan, että tässä kaudessa on potentiaalia peitota jopa se legendaarinen kausi numero kaksi. Siihen tarvittaisiin niin paljon. Formaatti oli vuonna 2006 Suomessa vielä melko tuore, nyt niin ei enää ole. Katsojat ja asukkaat osaavat jo odottaa tiettyjen asioiden tapahtuvan. Tarvittaisiin yllätyksiä, oikeasti yllättäviä asioita, jotta katsojat jaksaisivat seurata kautta ja asukkaat pysyisivät aktiivisina, eivätkä vain sulautuisi sohvaan! Toisaalta taas moni katsoja halusi palata sinne perinteiseen Big Brotheriin ja sen tavallisiin asukkaisiin sekä tehtäviin. Julkkistyrkyt – ne on niin nähty, niitä ei kukaan kaipaa. Onnistuttiinko tässä? Itse olen ainakin sitä mieltä, että plussan puolelle jäätiin reilusti!
Viimeisenä yhteisenä aiheena meillä Sarin kanssa olikin miettiä, mistä me tämän kauden sitten jäämme loppujen lopuksi muistamaan. Positiivisia ja negatiivisia asioita, niitähän löytyy!
No, mitä minulle sitten jäi päälimmäisenä mieleen?
1. Loistavat asukasvalinnat! Hyvä fiilis asukasvalinnoista ei jäänyt niihin muutamaan ensimmäiseen tuntiin, vaan on kestänyt loppuun saakka. Mielenkiintoisia, erilaisia asukkaita, joiden ainoa tavoite ei ole saada silikonirintoja Seiska-lehdeltä loppusummerin soidessa.( No joo, näillähän on silikonitissit jo valmiiksi, mutta ymmärrätte kai mitä tällä haen
!)
Jokainen asukas onneksi taitaa myös tajuta sen, että tämä on seitsemäs kausi ja BB-julkkiksia ja julkkistyrkkyjä alkaa olemaan Suomessa jo pilvin pimein. Kukaan ei ehkä enää pidä näitä yhtään sen suurempina julkimoina kuin sitä lähikaupan kassatyttöä. Moni asukas onkin tullut taloon lähinnä hakemaan kokemuksia itselleen, ylittämään itsensä. Välttämättä suurin syy ei enää olekaan ne Hymyn kannen alusvaate-otokset?
2. Ei juurikaan uusia asukkaita taloon kesken kauden! Mikä onkaan ärsyttävämpää kuin roudata potentiaalisia asukkaita kehiin talon täydeltä liian myöhäisessä vaiheessa? Tällä kaudella vain Matti, Rami ja Netta joutuivat kokemaan tämän. Onneksi vain he. Amandaa en laske tähän, sillä Amanda tuli niin aikaisessa vaiheessa ja tuntuu itseasiassa alkuperäiseltä asukkaalta, vaikka ei aivan sitä olekaan. 
3. BB-pariutujat valloittivat talon! Täysin käsistä karannut pariutuminen alkoi raivostuttamaan puolivälissä kautta. Se maiskuttelun ja kiehnäämisen määrä oli jotain älytöntä! Tässä rytäkässä talon ”vanhukset” Suvi ja Janica jäivät ilman lääppimiskaveria. Apua, mites siinä niin pääsikin käymään? 
4. Luovutus- uhka ja kilahtelut! Talosta kesken kauden vapaaehtoisesti on uhannut lähteä ainakin Suvi, Terhi, Tanja ja Tia. Aika paljon uhkailua, aika vähän toteutusta! Loppujen lopuksi aikeensa toteutti vain Tia. Luovuttamisuhkia on myös sävyttäneet pienimuotoiset sekä vähän suuremmatkin kilahtelut, suurimpana tietenkin Tanjan angstaus- sessiot parin viime viikon ajalta.
5.Mielenkiintoisimmat asiat tapahtuivat tällä kaudella ilman viinaa, bileiden ulkopuolella! Vaikka väkeviä ei ole säästelty, ei talon tapahtumat olekaan ajoittuneet tällä kaudella pelkästään hetkiin, jossa asukkaat ovat olleet törkeässä humalassa. Jotkut asukkaat toki humaltuvat helpommin ja muuttuvat täysin erilaiseksi persoonaksi kännissä, mutta niinhän se menee talon ulkopuolellakin! Positiivista on kuitenkin, että talossa on riittänyt tapahtumaa ilman jatkuvaa ryyppäämistäkin.
6. Ei selkeää ykkös- suosikkia! Vaikka en koskaan sen suuremmin ketään BB-asukasta ole fanittanutkaan, tällä kaudella olen tehnyt sitä entistäkin vähemmän. On ollut suosikkeja, on ollut inhokkeja, mutta kukaan ei ole noussut pitkäaikaiseksi ykköseksi. Tämä onkin tehnyt kaudesta entistä mielenkiintoisemman seurata, kun on voinut keskittyä kaikkiin asukkaisiin yhtälailla. (Tosin tällä hetkellä taidan olla löytänyt voittajasuosikkini, Suvin nimittäin…)
7. Ylläreitä riitti sittenkin!
Omasta mielestään kaiken kokenut ja nähnyt katsoja sai sittenkin tällä kaudella yllättyä muutaman kerran oikein kunnolla. Yllätyin käänteisistä nimeämisistä sekä kovista selkäänpuukotuksista! 
Yllätyin, että asukasvaihto toimi tälläkin kertaa, vaikka alkuun olinkin sitä mieltä, että ei enää! Siv Anita oli ihana ja Janican vierailu Norjan talossa varsin räväkkä. 
Yllätyin myös totaalisesti, kun juontaja Elina asteli taloon. Tämä kauden ehkä yllättävin veto tapahtui täysin ilman hehkutusta, täysin ilman sitä sata viikkoa kestävää mainostusta, täysin yllättäen! Ihailtavaa oli, että Elina uskalsi näyttää talossa tunteensa ja pääsi niinkin hyvin talon meininkiin mukaan jo parissa päivässä! 
Yllätyin, kun asukkaiden läheiset tulivat SEIS- tehtävän aikana taloon. Kun kuvittelin itseni siihen tilanteeseen, näin jo sieluni silmin räjähtäväni innostuksesta, ikävästä ja itkusta. En olisi pysynyt paikoillaan, en sitten mitenkään! Eikä muuten pysynyt moni asukkaistakaan… 
Viimeisin yllätys, vanhojen asukkaiden paluu taloon juhlimaan oli myöskin hieno juttu. Olipa mukavaa nähdä vanhat asukkaat juhlimassa hyvällä fiiliksellä!
Olin ehkä hieman pettynyt, että jouduimme kuuntelemaan sitä järjetöntä rääkymistä oven pysyessä kiinni, mutta toisaalta – onhan se ihan ymmärrettävää. Eristäminenhän on kuitenkin se tämän ohjelman pääidea. Ja saatiinpa tähän loppuun myös oikein makoisat cat fightit huoritteluineen kaikkineen! Mikäs sen “mukavampaa”
!
8. Suurimpana juttuna tästä kaudesta jää kuitenkin ehdottomasti mieleen tämä bloggailu. On ollut ihanaa, loistavaa ja jopa hiukan terapeuttista avautua täällä teille!
Kun Niina avautuu, niin silloin Niina todellakin AVAUTUU!! Ihanaa, että aiheet ovat herättäneet keskustelua, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä! Hienoa huomata, että ohjelma edelleen herättää mielipiteitä!
Kamerakäytävissä sekä tuotannon tiloissa vierailu oli hieno kokemus sekä koko bloggailu- touhu muutenkin! Siitä jo tässä vaiheessa kiitokset tämän kaiken mahdollistaneille henkilöille! Jos asukkaat ovat tutustuneet toisiinsa kauden aikana, niin saman ovat myöskin tehneet bloggaajat. Sari, ihanaa nähdä sunnuntaina!!
Terkuin, Niina